Inarin kirkonkylällä liehui kesällä 2017 Saamenliput ja sateenkaariliput lomittain, kun sateenkaarisaamelainen Anne Olli järjesti Suomen puolen ensimmäisen Sápmi Priden. Tapahtuman pääjärjestäjäksi hän päätyi sattumalta ja melkeinpä vahingossa. “En mitenkään halunnut järjestää sitä,” nauraa Olli. “Olin Sápmi Pridessa Kautokeinossa 2016 ja oli tosi ihanaa olla siellä, vaikka en tuntenut oikein ketään silloin. Kautokeino oli eka Pride mihin pääsin itsekin mukaan. Olin kuullut jo ekan Sápmi Priden aikaan, että tämmönen tapahtuma on olemassa. Silloin en löytänyt vielä mukaan eikä ollu mahdollisuuksia matkustaa,” taustoittaa Olli.

Jo vuoden 2016 Sápmi Priden oli tarkoitus olla Suomen puolella, mutta se siirtyi protestina Norjan puolelle Kautokeinoon. Siellä seurakunta oli vastikään kieltänyt saman sukupuolen väliset avioliitot. “Olin odottanut kuin kuuta nousevaa, että Sápmi Pride tulee Suomen puolelle. Peruuntuminen harmitti ja halusin omalta osaltani olla varmistamassa, että se tulee varmasti Inariin. Kautokeinon jälkeen laitoin viestiä yhdelle järjestäjistä, että haluan olla vähän auttamassa tapahtumassa,” Olli selvittää. Kautokeinon Sápmi Pridessa perustettu sateenkaarisaamelaisyhdistys hajosi ja tilalle perustettiin uusi järjestö, missä Olli oli ainoa Suomen puolen jäsen. Hänestä tuli luontevasti Suomen puolen tapahtuman päävastuuhenkilö ja monen mutkan kautta pienimuotoinen auttaminen vaihtuikin tapahtuman vetovastuuseen.

Ihan normaali asia

Palaute tapahtumasta oli pääosin positiivista. “Lähellä tapahtumaa tosin vaihdettiin vielä päivämäärää, koska saamelaisfestivaalit oli peräkkäin ja mietittiin tuleeko kukaan Inariin ennen Ijahis Idjaa. Osa sitten oli närkästyneitä kun muutimme päivämäärää lähellä tapahtumaa. Otin vähäsen itseeni siitä vaikka samalla minua ei kiinnostanut pätkän vertaa, sillä yksikään valittajista ei ollut saamelainen, eikä varsinkaan sateenkaarisaamelainen. ‘Sori mutta tätä tapahtumaa ei järjestetty sua varten’”, sanailee Olli. Hän tunnustautuu perfektionistiksi ja täydellisyydentavoittelusta joutui tosissaan luopumaan tapahtumajärjestämisen timmellyksessä. “Jos olet tapahtumajärjestäjä niin ei ole kivaa ainakaan kokoaikaa. Kulkue oli kuitenkin tosi siisti ja marssijoita oli monta. Nautin siitä, vaikka tuli kyllä pari romahdustakin tapahtuman aikana,” muistelee Olli.

Sápmi Priden aikaan Inari ei ollut vielä Ollin kotikylä, vaan hän asui viidettä vuotta Oulussa, johon oli muuttanut Ivalosta. Inari oli toki jo tuolloin tuttu paikka ja siellä oli helpompi hengittää. Kaapissa olemisesta ei kuitenkaan ollut kyse. “Teininä tutkiskelin itseäni ja laitoin itseni biseksuaalilokeroon. Samalla tein päätöksen, ettei minun tarvitse tehdä ulostuloa sen kanssa vaan se on ihan normaali asia. Jos joku kysyy niin vastaan ihan rehellisesti,” kertoo Olli. Pitkäaikaiset parisuhteet miesten kanssa tekivät Ollistä kuitenkin monen silmissä näennäisesti heteron ja hetero-oletus istui tiukassa. “Kaverit tiesivät toki, mutta sukulaiset eivät ajatelleetkaan, että voisin olla muuta kuin hetero. Tulin siinä mielessä kaapista järjestämällä Priden,” tuumaa nykyään panseksuaaliksi identifioituva Olli.

Vihapuheen varjo ei kuitenkaan estä Ollia tuomasta epäkohtia esiin ja hän nostaakin tapetille perheenperustamiseen liittyvät oikeudet. “Aika vähän on vielä ollut keskustelua perhe-ja suhdeasioista, vaikka äitiyslaki on kyllä uudistettu ja nykyään on helpompi perustaa perhe sateenkaari-ihmisenä. Vielä on silti monella saralla työtä tehtävänä,” huomauttaa Olli.

Keskustelu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista ajautuu helposti vastakkainasetteluun ja whataboutismiin eli kärjistettyyn ajattelutapaan ’koska tuolla on noin huonosti niin meillä ei voi olla huonostI’. “Voidaan samanaikaisesti miettiä, että siellä on asiat huonosti mutta myös nähdä että meilläkin on asioita korjattavana. Ne eivät sulje toisiaan pois,” Olli muistuttaa.